Bevenic Group myy Loviisan liiketoiminnan Jaasmäk Oy:lle
Bevenic Group Oy on myynyt 5.12.2023 voimaan tulevalla kaupalla Loviisan yksikön metallisten vastusten, tukieristimien ja tiettyjen sähkökomponenttien valmistusliiketoiminnan toimivan operatiivisen johdon perustamalle Jaasmäk Oy:lle.
Kaupassa siirtyvät yhtiön ko. liiketoimintaan liittyvä käyttö- ja vaihto-omaisuus, henkilöstö, Heatterm-domain, toimitilat ja sopimukset. Bevenic Group Oy:n omistus ei muutu ja se on vuoden vaihteessa voimaantulevan fuusion jälkeen Bevenic-konsernin emoyhtiö.
”Loviisa oli Bevenic Groupin ensimmäinen yksikkö vuonna 2006. Sen jälkeen yhtiö on kasvanut voimakkaasti myös muilla paikkakunnilla ja toki kasvun halutaan jatkuvan tulevaisuudessakin. Pitkän kokemuksen omaavat Markku ja Juha ovat sopivia isäntiä jatkamaan Heatterm-liiketoimintaa itsenäisenä yksikkönä pitkäaikaisten asiakkaiden kanssa.” kommentoi Jukka Rautiainen, CEO, Bevenic Group Oy.
”Olemme kiitollisia mahdollisuudesta jatkaa yrittäjinä tulevassa Heatterm Oy:ssä. Operatiivisesta toiminnasta meillä on vuosikymmenten kokemus ja ansaittu maine hyvänä toimittajana arvokkaille asiakkaille. Liiketoiminta jatkuu ennallaan samoissa tiloissa ja samojen henkilöiden toimesta kuin ennenkin. ”, Kommentoi Juha Jääskeläinen
Lisätietoja järjestelystä antavat:
Jukka Rautiainen, Bevenic Group Oy (p.0405216050) jukka.rautiainen@bevenic.com
Juha Jääskeläinen, Jaasmäk Oy, (p. 050 3032729) juha.jaaskelainen@bevenic.com