Tunnettu brändi ja laadukas tuote ovat Harvian kansainvälistymisen takeet Suomen tunnetuin kiuasvalmistaja Harvia on parin viime vuosikymmenen aikana kasvanut sauna- ja spa-alan jättiläiseksi. Tapani Harvian vuonna 1950 perustama perheyritys on tänä päivänä kansainvälinen brändi, jonka teknologisesti edistyksellisiä tuotteita viedään jo yli 80 maahan. Avain kansainväliseen menestykseen on asiantuntevassa asiakaspalvelussa. – Olemme saunan ja siihen liittyvän hyvinvoinnin sanansaattajia, […]
Laadukas ja luotettava johdinsarjojen kustomointi tekee Bevenic Elektropointista arvokkaan yhteistyökumppanin pikalatauslaitteita valmistavalle Kempowerille. Sähköajoneuvojen käyttö lisääntyy kiihtyvällä tahdilla, ja kehityksen taustalla on paljon muitakin tärkeitä elementtejä kuin vain uusien autojen rakentaminen. Tehokkaita sähköajoneuvojen ja -työkoneiden pikalatauslaitteita valmistava Kempower Oyj on kasvattanut nopeasti merkitystään sähköisen liikenteen mahdollistajana. Kuten Kempower tiivistää tämän päivän yhdestä isoimmasta haasteesta, sähköiseen […]
Markkinajohtaja torjunnassa Lamor Corporation Ab on öljyntorjunta- ja ympäristöratkaisujen globaali markkinajohtaja. Yritys on myynyt yli 35 vuoden aikana öljyntorjuntalaitteistoja 120 maahan ja toimittanut yli 2200 alukseen asennettavaa järjestelmää ympäri maailman. Yrityksen patentoidut ja sertifioidut ratkaisut takaavat luotettavat ja tehokkaat öljyntorjuntatoiminnot kaikissa ympäristöissä avomerellä, maalla sekä arktisessa ja aavikkoilmastossa. Lamor vastaa tänä päivänä noin 40 prosenttia […]
Metso Outotecin monien Sense-portfolioiden valmistuksesta jo vuosikymmenien ajan on vastannut sopimusvalmistaja Bevenic Avatron Oy. Kaivosyhtiöt maailmanlaajuisesti investoivat yhä enemmän prosessiensa digitalisointiin ja ympäristövaikutusten minimointiin. Pyrkimyksissä tarvitaan jatkuvatoimista ja luotettavaa tietoa optimoinnin pohjaksi. Kaivos- ja metallinjalostusalan edelläkävijä Metso Outotec Oyj toimii oman alansa suunnannäyttäjänä prosessien tehokkuuden ja ympäristöystävällisyyden edistäjänä. Innovaatioiden tukena toimii Bevenic Avatron Oy, joka […]
Bevenic Heatterm Oy on Glastonin luotettu kumppani lasinjalostuskoneiden vastuksissa Maailman johtaviin lasinjalostuskoneiden valmistajiin kuuluva Glaston Oyj suunnittelee ja toteuttaa koneita ja linjastoja lasin tasokarkaisuun, taivutukseen, taivutuskarkaisuun ja laminointiin. Yhteistä näille kaikille käsittelytavoille on lasiruudun lämpöbalanssiltaan tarkka lämmittäminen tiettyyn lämpötilaan. Toimiakseen optimaalisesti ja taloudellisesti Glastonin uunit tarvitsevat Bevenic Heatterm Oy:n vaativiin olosuhteisiin valmistamia vastuksia. Bevenic Heattermin valmistamilla […]
Alansa markkinajohtaja Suomessa Medikro Oy:n spirometreillä tehdään vuosittain yli kolme miljoonaa spirometritutkimusta. Koska spirometrit ovat lääketieteellisiä laitteita, on niiden täytettävä tiukat laatuvaatimukset sekä useita turvallisuus-, tarkkuus- ja käytettävyysstandardeja.Tämä asettaa korkeat laatuvaatimukset myös sopimusvalmistaja Bevenic Elektropoint Oy:n valmistamille spirometrien moduuleille. ”Sopimusvalmistajana Bevenic Elektropoint hankkii tarvittavat komponentit, latoo komponentit paikoilleen piirikortille, tekee tarkistukset, ohjelmoi ja säätää laitteet […]
Bevenic Elektropoint Oy:n kaapeleilta vaaditaan äärimmäistä laatua Halton Marine Oy valmistaa hyttien ilmastointilaitteita sekä energiaa säästäviä keittiöhuuvia maailman suurimmille valtameriristeilijöille sekä öljynporauslautoille. Ilmanvaihtolaitteilta vaaditaan äärimmäistä toimintavarmuutta. Halton Marinen yhteistyö Bevenic Elektropointin kanssa alkoi vuonna 2012. Yhteistyön myötä Halton Marine on voinut keskittyä täysipainoisesti omaan ydinosaamiseensa. ”Meille on tärkeää Bevenic Elektropointin joustavuus, yhteistyökyky, toimitusten nopeus, luotettavuus ja laatu” […]
Suomalaisen Bevenic Combinent Oy:n valmistamat aseiden laivajalustat ovat espanjalaisten puolustusteollisuuden ytimessä Espanjalainen Nortech on erikoistunut välittämään pohjoismaisten puolustusteollisuusyritysten tuotteita. Sen pääasiakkaana on Espanjan puolustusministeriö sekä merkittäviä espanjalaisia alan yrityksiä, kuten maailman suurimpiin kuuluva siviili- ja sotalaivoja valmistava telakkayhtiö Navantia. ”Olemme toimittaneet Navantialle Espanjan merivoimien käyttöön valmistuville aluksille Bevenic Combinent Oy:n suunnittelemia ja toteuttamia aseiden laivajalustoja […]
Eurosilo on maailman johtava ei vapaasti virtaaville kiinteille aineille tarkoitettujen isojen varastojen suunnittelija ja toteuttaja. Varastoitavat tuotteet voivat olla esimerkiksi hiiltä, öljykoksia, voimalaitoskipsiä, lannoitteita, tärkkelystä tai suolaa. Yrityksen juuret ovat perunatärkkelyksen varastointiin 1960-luvulla toteutetussa innovatiivisessa varastosiilossa. Siitä on tähän päivään kehittynyt joukko tehokkaita Eurosilo-ratkaisuja suurille teollisuuden toimijoille. Yli neljänkymmenen vuoden aikana Eurosilo on toteuttanut yli […]
We use cookies on our website to give you the most relevant experience by remembering your preferences and repeat visits. By clicking “Accept”, you consent to the use of ALL the cookies. However, you may visit "Settings" to provide a controlled consent.
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
Any cookies that may not be particularly necessary for the website to function and is used specifically to collect user personal data via analytics, ads, other embedded contents are termed as non-necessary cookies. It is mandatory to procure user consent prior to running these cookies on your website.